You are currently browsing the category archive for the ‘viikon perse’ category.
Sylttytehtaan vanha tuttu Suvi Linden iskee taas!
Suvin uusin päähänpisto on hinku rahoittaa YLE:ä valtion budjetin ulkopuolisella maksulla, sillä valtion budjettiin kohdistuu Suvin mukaan jo nykyisellään liikaa paineita.
Siis mitä? Yrittääkö Suvi sanoa että valtiolla ei ole varaa YLE:n ylläpitoon verovaroin ja siksi YLE:ä varten on luotava aivan oma irrallisveronsa? Ikäänkuin valtion keräämä raha, joka kerättäisiin maksuna eikä verona, ei-vähän-niinkuin-oikeastaan-ois-tiekkö-niinku-sillee-veroa-ollenkaan, -tai jotain?
Mitä helvettiä sä Suvi sekoilet?
Millä ihmeen logiikalla juuri Ylellä olisi oikeus kerätä veroja kaikilta kansalaisilta suoraan?
Miksi sama logiikka ei sitten pätisi muihinkin valtion instituutioihin, kuten esimerkiksi puolustusvoimiin? Valtion budjetissa kun ei juuri nyt ole varaa uusia univormuja, niin pistetään jokaiselle kansalaiselle vuosittainen 800€ “puolustusmaksu” maksettavaksi niin saadaan sotilaille hienommat kamat?
Tai mitä jos juuri nyt valtion budjetti ei kestäisi helvetin korkean norsunluutornin rakentamista Arkadian mäelle? No, problem, ei muuta kuin kaikille kansalaisille pieni 150€ “tornimaksu”, niin avot -johan onnistuu pykääminen ja ylläpito.
Lienee typerämmällekkin ihmiselle selvää mihin tällainen ajattelu johtaa, mutta eipä näköjään – ja pahemmaksi vain menee.
Linden nimittäin päästää todellisen aivopierun esittämällä hienona asiana Yle-maksun olevan TV-maksuun verrattuna useita kymmeniä euroja halvempi nykyisille lupamaksajille, kun maksajia saadaan lisää.
Ai vitsi, hei! Eiks oo tosi jees?!
Mitenkäs tuo autovero? Mitä jos pistettäisiin budjetin ohi kaikille talouksille “automaksu” maksettavaksi, oli talouksilla autoa tai ei. Reiluahan se olisi nykyisiä maksajia kohtaan: tällä hetkellä kun ne ihmiset joilla on auto maksavat autoveroa huomattavasti enemmän kuin ne joilla ei ole autoa.
Ai jumalauta sä Suvi olet urpo!
Onhan Suvin sekoilut täyttäneet Sylttytehtaan myötähäpeällä aiemminkin, mutta tällä kertaa Suvi onnistuu osoittamaan ministeritasolla sellaista typeryyttä, ettei sitä enää kukaan ihmisjärjellä varustettu voi sivuuttaa hymähdyksellä.
Tästä hyvästä Sylttytehdas luovuttaa Suville Viikon Perse -palkinnon, joka harvinaista kyllä, tuntuu jopa alimitoitetulta kunnianosoitukselta näin täydellisen idiotismin edessä.

Suvi Linden pakahtumassa omahyväisyyteensä patsastellessaan (mieli)vallan portailla
Sylttytehdas haluaa muistaa verkkoblogi Sylttytehdasta “Hatullinen paskaa” -palkinnolla kiitoksena taannoisesta Jokke Kangaskorven kuolemaa käsittelevästä artikkelista.
Mikäli Sylttytehtaan tarkoituksena oli “hauskasti” kiinnittää huomiota median räävittömyyteen retostella suurelle ylöiselle entuudestaan tuntemattoman urheilijan kuolemalla etusivullaan ja jättää ilmeinen tieto – eli kuolinsyy – kertomatta, oli “huumorin” kärki Sylttytehtaalla vähintäänkin tylppä.
Toki on totta, että nettiaikana puolittaisen tiedon kertominen mediassa ei suinkaan suojele omaisia kipeän asian loputtomalta märehtimiseltä ja vatvomiselta netissä -päinvastoin se vain lisääntyy kun oikeaa tietoa ei ole saatavilla. Yhtä totta on, että median tapa rakentaa kaunista ja kunnoittavaa postyymiä henkilöstä ja samalla häveliäästi jättää se olennainen kertomatta, oli vähintäänkin tekopyhä.
Valitettavasti Sylttytehtaan näsäviisas vuodatus ei kuitenkaan onnistunut kohdistamaan kritiikin kärkeä lähimainkaan oikeaan kohteeseen.
Sen sijaan, että Sylttytehdas olisi artikkelillaan kritisoinnut mediaa kyynisestä sosiaalipornolla märehtimistä, se itse tuotti sitä samaa shaissea mitä lähti kritisoimaan: loukkaavaa harhatietoa ja toisten tragedialla märehtimistä itsetarkoituksellisen huomion kalastelun nimissä.
Tämä olisi kaikilla mittapuilla Viikon perse -palkinnon arvoinen suoritus, mutta valitettavasti ne ovat pääseet toimituksesta loppumaan. Puutetta korvaamaan Sylttytehtaalle ojennetaankin näillä puheilla hatullinen lämmintä paskaa.
Onneksi olkoon vaan urpot!
Tämänkertaisen “Viikon perse” -palkinnon saa nuori röyhkeä teini, joka on rikkonut kaikki sopivan käytöksen rajat väittämällä olevansa “kaikkein kuuluisin” keskellä kauppakeskus Kamppia.
Onneksi tämä teini-ikäisen pojan normaaliin käytökseen täysin kuulumaton itsensäkorostaminen ja kukkoilu julkisella paikalla törmäsi moraalin seinään joka Arto Paasilinnana tunnetaan.
Kauppakeskuksessa päihtyneenä liikkunut Paasilinna teki niinkuin kuka tahansa oman arvonsa tunteva suoraselkäinen aikuinen suomalainen mies tekisi: hän teki lapsen kukkoilusta lopun väkivallalla. Paasilinna tarttui teiniä kurkusta ja ilmoitti, että tällä on kolme sekuntia aikaa häipyä. Vaatimustaan tehostaakseen Paasilinna yritti myös opettavaisesti läimäyttää jolppia.
“Kun olen kuuluisa ihminen, hän katsoi olevansa minua kuuluisampi. Otin sitten pillistä kiinni ja ilmoitin, että tämä loppuu”, Paasilinna kertoo ojennusmetodeistaan.
Sylttytehdas katsoo, että aiemmin Espoon länsiväylällä sekä Norjan suurlähetystössä mainetta niittäneen Paasilinnan syntymäoikeutena on ojentaa kaikkia niitä jotka kokevat olevansa häntä kuuluisampia törttöilijöitä.
Näillä puheilla Sylttytehdas ojentaa Paasilinnalle “Viikon perse” -palkinnon luovutettavaksi eteenpäin kaikille jolpeille, jotka koskaan kuvittelevat olevansa suurempia tai kuuluisampia törttöjä kuin Arto itse.

Pienen harkinnan jälkeen Sylttis on päättänyt jakaa ‘Viikon Perse’-palkinnon Pepe Oinaselle hänen koiramaisista otteistaan. Vuh vuh! Oli jo aikakin jakaa vähän peppua Pepen suuntaan.

Kiinassa vieraileva pääministerimme osoittautuu huumoriveikoksi kommentoidessaan maan perusteellisesti dokumentoitua viattomien satuttamisbisnestä järjestelmällisine kurmotus- ja kidutustoimenpiteineen:
”Vanhanen sanoi erilaisten kansainvälisten arvioijien, kuten ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin, osaavan arvioida paremmin sen, ovatko ihmisoikeudet Kiinassa parantuneet viime vuosien aikana vai eivät.
Vanhanen keskusteli tänään Pekingissä ihmisoikeustilanteesta Kiinan pääministerin Wen Jiabaon kanssa noin kymmenen minuutin ajan.” – Iltalehti
Sylttytehdas veikkaa, että mainitut kymmenen minuuttia olivat vierailun kiusallisimmat, vaikka vierailijan kieli nuolikin kiinalaisen monologin ajan jotain aivan muuta kuin posken sisäpintaa.
Kaikkein surullisinta on, että Amnesty on JO arvioinut tilanteen, ja raporttien mukaan Kiinan tilanne on karmea. Vanhanen olisi saanut Amnestyn keräämät tiedot haltuunsa vaivatta. Sylttytehdas katsoo, että Vanhasen välinpitämätön suhtautuminen asiaan on ristiriidassa arvojen kanssa, jotka ovat suomalaisen yhteiskunnan perusta ja on ylpeä luovuttaessaan pääministeri Vanhaselle “Viikon perse“ –palkinnon!
Sylttytehdas haluaa palkita kansanedustaja (sd) Jukka Gustafssonin “Viikon perse” -palkinnolla.

Omahyväisyyden aatelia politiikan konservatiiviselta laidalta
Palkinto myönnetään kansanedustaja Gustafssonille hänen osoittamasta esimerkillistä omahyväisyydestä ottaessaan asiakseen jeesustella “pääsiäisen hengessä” “eettis-moraalisissa kysymyksissä” Pirkko Mannolan osallistumista tanssikilpailuun. Lisäksi Sylttytehtaan tuomaristo kiittelee Gustafssonin tekopyhyyttä hänen tuodessaan esiin sen toisenkin tavan katsoa asiaa, kertoessaan blogissaan voivansa “ymmärtää sen [tanssin] terapeuttisen merkityksen”.
Sorry, Jukka, ei mene läpi. Jos todella olisit empaattinen ja ymmärtäsit tanssin terapeuttisen vaikutuksen et olisi ikinä kirjoittanut patatyperää blogientryäsi.
Sen sijaan että osoittaisit edes alkeellista ymmärrystä sivistyneestä tavasta kunnioittaa toisen ihmisen suruaikaa, otatkin asiaksesi hankkia aiheella poliittisia irtopisteitä talebanin kannattajilta.
Sylttytehdas tunteekin syvää myötähäpeää Jukka Gustafssonin yrityksestä esiintyä sivistyneenä, käytöstavat hallitsevana, kunniallisuuden perikuvana, kun on kipeän ilmeistä että kyseessä on häikäilemättömän opportunistin poliittinen manooveri Pirkon surusta ja suosiosta rakennetun keppihevosen selässä.



Viimeisimmät kommentit