Vilauskin napaa ja Jutta iskee

RKP:n entinen kansanedustaja, 83-vuotias Jutta Zilliacus kertoi Yleisradion ohjelmassa vastustavansa raiskauksia, mutta ei malttanut jättää asiaa siihen.

“- Nuoret naiset pukeutuvat niin, että napa näkyy. Paljastava pukeutuminen antaa miehille signaalin, että nainen on valmis muuhunkin kuin käsikynkässä kävelemiseen”, Zilliacus toteaa Ilta-Sanomissa.

“- Tytöt joskus omalla signaalilla osoittavat, että haluavat tulla raiskatuiksi”, hän järkeili.

Epäilemme, että lausunto on julkaistu vaillinaisena ja otettu irti kontekstista. Tässä Sylttytehtaan näkemys haastattelun loppuosasta (kiitos Raimolle Yleisradiosta, mennään keilaamaan taas pian).

“Minä olen hulluna napoihin, ne saavat minut vallan kiihtyneeseen tilaan, oli kyse sitten teinitytön neitseellisestä navan seudusta tai sekatyömiehen karvaisesta napukasta, joka möllöttää rasvatunkion kruununa kuin herkullinen pastilli. Suosikkejani ovat silti ulospäin pullahtaneet navat, ne vasta kiehtovia ovatkin! Voisin tuijotella niitä tuntikaudet pimeän puiston pensaan takaa mustat nahkahansikkaat käsissäni. Tuijotella, tuijotella ja iskeä!”