You are currently browsing the daily archive for huhtikuu 23rd, 2009.

Suolaa Kanervan haavoihin, että tämännäköinen mies on sekä suositumpi että pätevämpi ulkoministeri kuin hän

Suolaa Kanervan haavoihin: tämän näköinen kloppi on sekä suositumpi että pätevämpi ulkoministeri kuin hän

Illan Maria!:ssa kanerva tunnusti, että perimmiltään erottamiseen johtaneet syyt ovat hänen vastuullaan, mutta jatkoi heti perään mutta-sanalla, jonka jälkeen lasketteli ihmisten ilmoille muutaman lauseen verran sylttyä.

Vastuunvälttelyä vastuunkantamisen teeskentelyllä ei tule Kanervan tapauksessa kuitenkaan tuomita pottupäiseksi retoriseksi sanapeliksi, jonka tarkoitus on harhauttaa kuulijat uskomaan keisarin uusiin vaatteisiin olemattomien periaatteiden kaavussa, vaan asia tulee ehdottomasti nähdä laajemmassa kontekstissa osana Kanervan kasvua siksi Kanervaksi, jota kukaan ei vastedes halua nähdä ministerinä.

Sylttytehdas haluaakin onnitella Kanervaa siitä, että ‘ajojahdin’ kohteeksi joutunut ex-ministeri on tätä nykyä valmis myöntämään, että paikalla oli ylipäätään ex-ministerin näköinen mies, jota jahdata.

Seiskapäivää pyöräytti ilmoille melkoisen herkun.

Masa-boy on dumpannut Mervin ja köyrii nyt itseään 20v nuorempaa viattoman näköistä maalaistyttöä Pietarsaaresta.

Tuoreen parin kuvaa katsellessa Sylttytehdas näkee harvinaisen selkeästi miksi Masa on siirtynyt elämässä Mervin jälkeiseen aikaan.

Tämä  ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö asia herättäisi Sylttytehtaalla monta muuta kysymystä ja tulevaisuuden näkymää, mutta niiden ruotiminen tuntuisi tässä vaiheessa suorastaan banaalilta. “Joitakin asioita on parempi olla miettimättä liian eksplisiittisellä tasolla”, huokaa silminnähden järkyttynyt päätoimittajamme.

“Joskus jokin on vain ihan liikaa, tiedäkö. Kun voisi… miljoonia…taas miljoonia…juttuja, vitsejä, kaskuja, spekulaatioita, ihan sitä kaikkea vääntää tästä…mutta…mutta…äh..ei pysty…ei  vaan pysty…on niin hapokasta. On vaan ihan liikaa” päätoimittaja ähkii täydellisen kärsimyksen/hekumallisen nautinnon aallonharjalla.

Silkan vittuilun sijaan sylttytehdas toivottaa parille oikein lämpimästi onnea ja ihme kyllä toivoo vilpittömästi, että parisuhde ei johda minkäänlaisiin törkyskandaaleihin, joilla tällä palstalla voi retostella – puukotuksista tai törkeistä pahoinpitelyistä puhumattakaan.

Valitettavasti toimituksessa tästä huolimatta aavistellaan, että Matti ja Mervi suhteessa ei ole vielä sanottu viimeistä sanaa…lähimainkaan.

Sylttytehdas ei ajattele sitä näkyä missä kopan kaljaan kiskonut punoittava Masa könyää nuoren Jennan alastulorinnettä V tyylillä

Sylttytehdas ei ajattele sitä näkyä, missä kopan kaljaa kiskonut punaposkinen Masa könyää nuoren Jennan alastulorinnettä V-tyylin kiilto silmissään

img-thing

Oletko koskaan joutunut syntipukiksi, silmätikuiksi, saanut tulikasteen, päätynyt uhrilampaaksi, ollut häpeäpilkku tai susi lampaiden vaatteissa? Entäs oletko kaivanut toiselle kuoppaa, ollut sokeaa taluttava sokea tai mikä pahinta, heittänyt helmiä sioille?

Jos vastaus on kyllä, sinut on suolattu raamatun kielikuvalla. Mahtaa ateistia vituttaa.

Lämpimin terveisin,

Hakkaajapappi & Pettäjäpiispa

Ilta Sanomien mukaan kiitos Mikkosten maailman jatkumiselle pilottijakson jälkeen kuuluu muutamalle sinnikkäälle soittajalle, joiden numeroista tuli runsaasti ääniä ohjelman jatkumisen puolesta.

Sylttytehdas haluaa tehdä selväksi että me emme missään nimessä soitelleet mihinkään numeroon jolla olisi mitään vaikutusta Mikkosten maailman jatkumiselle muutamalla herkullisen kiusallisellä pläjäyksellä.

Sylttytehdas tähdentää että kaikenlainen äänestystulosten manipulointi on hyvin tuomittavaa käytöstä emmekä me missään nimessä olisi ikinä sortuneet sellaiseen epärehellisyyteen mikkosen himossa. Ja jos vaikka soitimmekin, on aivan kohtuutonta vaivata tämmöisellä asialla poliiisia kuten Ilkka Kylävaara uhkailee. Tämmöisen tarpeettoman “mä kantelen poliisille” ylilyönnin välttämiseksi Sylttytehdas lupaa kantaa asiasta täyden poliittisen vastuun ja vannoo käsi raamatun päällä että emme enää ikinä soittele mihinkään saadaksemme tarvitsemamme päivittäisen mikkosen.

Mikkoset sohvalla

Tarjolla mikkosta koko sohvan täydeltä

878731_39034642

Hylkäisitkö Sinä tämän lapsen pitseriaan? Okei, kuvan olisi voinut valita toisin.

Iltalehden mukaan Italian ja Saksan poliisit ovat jäljittäneet kuumeisesti saksalaista pariskuntaa, joka jätti pohjoisitalialaiseen pizzeriaan kolme pikkulasta, ja häippäsi paikalta.

Silminnäkijätietojen mukaan lapsensa hylänneet saksalaiset eivät kanna käsivarsissaan historiallista tunnusmerkistöä, kuulu vallasta syöstyä aatetta kannattavaan puolueeseen tai edusta tietyn ajankohdan aikaisia poliittisia ideologioita.

Sylttytehtaalla harmitellaan, että tätä nykyä lehtien lööppihuomion varastavat tuiki tavalliset saksalaiset sosiopaatit, joiden toiminnan takana ei ole minkään sortin koherenttia arvomaailmaa, joka perustuu okkultismiin, henkilöpalvontaan tai totalitarismiin. Ennen olivat asiat paremmin, laivat puuta, miehet rautaa, talvisin lunta ja leipäkin leipää.