You are currently browsing the monthly archive for huhtikuu 2009.

236495_9622

Kolja aikoo hoitaa myös paperityöt, kunhan ensin varastaa ne yhteistyökumppanilta

Helsingin Sanomien mukaan Nato karkoittaa kaksi venäläisvakoojaa heidän jäätyään kiinni verekseltään. Sylttytehdas odottaa malttamattomana päivää, jona jokin valtio karkoittaa venäläisiä vakoojia heidän jäätyään kiinni diplomatian harjoittamisesta suurlähetystön tiloissa.

HS raportoi Väyrysen sanoneen Itä-Savo-lehden haastattelussa, että Suomen olisi pitänyt Ruotsin tavoin pysyä rahaliiton ja eurovaluutan ulkopuolella.

Maaseudun mies

Maaseudun mies

Väyrynen perustelee näkemystään metsäteollisuuden ankealla tilanteella ja ruikuttaa: “Suomessa metsäjätit tekevät raskaita tappioita, kun taas Ruotsissa yhtiöt ovat hyötyneet edullisesta kruunun kurssista”. Samalla hän tirautaa pienen krokotiilin kyyneleen tarjoillessaan maaseutulehden yleisölle juuri sitä huttua mitä he niin kovasti haluavat kuulla.

Sylttytehdas huomauttaa omahyväiselle “mitäsminäsanoin-lälläslää” Väyryselle, että Suomi valtiona on muutakin kuin maaseudun metsäteollisuus. Väittäessään “euron olevan virhe Suomelle”, Väyrynen lienee tarkoittanut: “Suomen metsäteollisuus kärsii tällä hetkellä vahvasta eurosta”.

Vain todelliselle juntille metsäteollisuus ja Suomi valtiona ovat sama asia.

Sylttytehdas haluaisi ojentaa Väyryselle viikon perse palkinnon, mutta jättää sen nyt tällä kertaa tekemättä. Ei niinkään siksi etteikö noin omahyväisillä ja typerillä puheilla sellaista ansaitsisi, vaan siksi että nyt on kiire hakemaan Ruotsista laadukas purjevene. Ruotsin nousukauden hedelmät kun voi nyt käydä poimimassa vahvalla eurolla parempaan talteen. Tällaisen tilanteen käyttämättä jättäminen se vasta virhe olisikin.

Matti palasi kotiinsa

Kaikkea se humala ihmiselle teettääkään

Sylttytehdas meinaa haljeta omakehuunsa. Käsissä koreilevat viralliset “I told u so”, sekä “Besserwisser”-palkinnot, jotka tehdas jakoi itselleen hetki sitten lukitussa komerossa, koska arvasi että Nykänen palaa takaisin siiderikukkaronsa luokse. Samanlaiset palkinnot lähtevät noin kolmelle miljoonalle muulle suomalaiselle. Onnea hävinneille.

Matti Nykänen palasi kotiin: “Pikkusen mokasin” – Ilta-Sanomat


picture-2

Olen mörrimöykky

Ulkoministeri Stubb tunnetaan ennen kaikkea leveästä hymystä, joka paljastaa hänen hohtavan valkoiset hampaansa. Stubb taipuu kuitenkin moneen, kuten yllä oleva kuva osoittaa!

Mutta mitä ministeri mahtaa kuvassa miettiä? Ehdota omaa vaihtoehtoasi, paras palkitaan siirappisella hehkutuksella sekä Sylttytehtaan virallisella palkinnolla, keskisormikuvakkeella, joka esitellään kilpailun pätteeksi voittajan julistuksen yhteydessä.

The Future of Things: Philipsin insiönöörit kehittelevät palttoota jonka avulla voidaan tuottaa keholle tunnekokemuksia hieman samaan tapaan kuin force feedback peliohjaimissa. Ilmeinen käyttötarkoitus tekeleelle on tuottaa uusia kokemuksia peleihin ja elokuviin perinteisten kuulo- ja näkökokemusten jatkeeksi. Tähän kun vielä liitetään kehitteillä olevat keinohajut, saa sitä itse kukin olla tarkkana mihin elokuvaan erehtyy popkornejaan mutustamaan.

Elokuva-arvostelu vuonna 2020 saattaisi hyvinkin olla tämän kaltainen:

“The Fart Blast Masters IV on klassista slapstick vessahuumoria ja uusimpia haju- sekä haptisia tehosteita yhdistelevä perheen teineille suunnatun komediapläjäyksen tuorein jatko-osa.

Neljäs Fart Blast Masters etenee jouhevasti totuttua kaavaa, eikä siis sinänsä tuo genren faneille mitään uutta tai yllättävää. Tällä kertaa teemana on aikamatkailu, missä “hassua ilmaa” täynnä olevat sankarimme joutuvat hankaluuksiin historiallisten hahmojen vessoissa etsiessään amulettia, joka takaisi loppumattoman kaasuvarannon. Hauskoja vessahetkiä on luvassa mm. antiikin Roomassa, sekä Hitlerin kotkanpesässä.

Vaihtuneen käsikirjoittajan ja uuden ohjaajan myötä neljännessä osassa tutun veijarikaksikon persoonia yritetään syventää. Valitettavasti yritys alkujaan yksiulotteiseksi tarkoitettujen hahmojen syventämiseksi lähinnä syö hahmojen hauskuutta, eikä moni kohtaus tunnu tai tuoksu oikealta sen enempää kirjaimellisesti kuin kielikuvallisestikaan.

Aasinsilloilla rakennetut siirtymät menneen ja tulevan välillä tuntuvat väkisin väännetyiltä ja tarinaan leivotut herkät kohtaukset päälleliimatuilta genreen kuulumattomilta harhaiskuilta. Klassinen vessanpöntön kannella pieksemis- ja huuhteluralli kuitenkin jaksaa naurattaa lähes yhtä makeasti kuin ensimmäisellä kerralla.

Kuva- ja ääniohjaus ovat vankkaa perustasoa, mutta ainakin muutamissa vessakohtauksessa sekä haju- että haptinen ohjaus oli säädetty liian voimakkaaksi, mikä aiheutti toimittajalle mustelmia sekä yhden rajun pahoinvointikohtauksen.

Kaksi tähteä”

Tässäkö virtuaalisen hiplailun tulevaisuus?

Tässäkö virtuaalisen hiplailun tulevaisuus?

31506

Ennusmerkkien mukaan tämänkertaisesta vapusta on tulossa monellakin tapaa poikkeuksellinen.

  • Ensinnäkin vapun säästä on meteorologian laitoksen mukaan tulossa sikalämmin, mikä tarkoittaa että juhliva Kaivari säästyy tänä vuonna rakeilta.
  • Poliisi taasen on ilmoittanut varautuvansa tavanomaista pahempaan sikailuun. Ennen kaikkea virkavalta pyrkii estämään vaarallisen humalapandemian synnyn nuorison keskuudessa.
  • Torikauppiaiden mukaan tämän vuoden suosituin vappupallo ei tule olemaan perinteinen samppanjapallo, vaan sikanaamari, jonka suojissa röhkitään ja aivastellaan.

Taloussanomat raportoi: “Sikainfluenssan leviäminen voisi pahimmillaan tehdä tuhoisaa jälkeä taantuvassa maailmantaloudessa. Se romuttaisi jo kaikki tehdyt elvytystoimet ja leikkaisi talouskasvusta jopa viisi prosenttia, arvioivat asiantuntijat. Tämä on kuitenkin ääriskenaario”.

Sylttytehdas ottaa huojentuneena vastaan varovaisen positiivisista arvion jossa Sikainfluenssasta voidaan selvitä parilla kuolleella meksikolaisella, ilman että talouden tarvitsee kärsiä.

Itse teossa kiinni saatu myyrä teeskentelee kuollutta

Itse teossa kiinnisaatu myyrä teeskentelee kuollutta välttääkseen ankarat seuraamukset

Kaikki ovat joskus kuulleet puhuttavan myyräkuumeesta, mutta myyräkiimasta ei juuri kukaan. Ennen tätä päivää, joka valkeni Suonenjoella hirvittävissä merkeissä. Ilta-Sanomat kertoo, että lauma himokkaita jyrsijöitä on raiskannut kokonaisen mansikkapellon yön pimeydessä. Hirviöjyrsijöiden vauhtia ei näytä hidastaneen se, että sekä väkisinmakaaminen että eläinporno ovat Suomen laissa kiellettyjä ja rikoksen uhri oli puolustuskyvytön vihannes, joka oli kehitysasteeltaan vielä täysin raaka.

Helsingin yliopiston pieneläinbiologian professori Pertti Juurikas tuomitsee myyrien toimet viheliäisinä, mutta haluaa muistuttaa, etteivät läheskään kaikki myyrät ole kuumeisia tai kiimaisia.

- Tämä oli nyt selvästi tällainen yksittäinen nuoruuden ylilyönti, jota on turha lähteä mediassa korostamaan. Ja tiedäthän sinä, että pojat ovat poikia, professori lausuu ja iskee Sylttytehtaan naistoimittajalle silmää.

Sylttytehtaan mielestä rikos on osuva esimerkki yleisestä moraalin rappeutumisesta, jota ei voida ohittaa keskustelussa löystyneestä sukupuolimoraalista, seksuaalisesta väkivallasta ja siveyden puutteesta. Myyrien asettamaa huono esimerkki pakottaa yhteiskunnan, kodin ja koulun katsomaan peiliin, sillä kuten sanonta kuuluu, mitä pienet edellä, sitä isot perässä.

Samaan aikaan kun Pekkarinen vehtasi miesihailijansa kanssa, Ilta-Sanomat raportoi Matti Vanhasen saaneen runsaasti huomiota vastakkaiselta sukupuolelta keskustan EU-risteilyn yökerhossa.

Sylttytehdas tavoitti pääministerin villitsemät Laakajärveläiset menopakkaukset Railin ja Valman. He olivat matkustaneet etelään sinkkuristeilylle kuullessaan keskustapuolueen risteilystä.

- Sitten Tapio Rautavaaran en ole kehenkään yhtä lujaa hullaantunut! Huutavat Raili ja Valma kuin yhdestä suusta laivan yökerhossa, kun kysyimme sykkivätkö heidänkin sydämensä Matille.

- Masa on niin ihana! Raili hehkuttaa ja lupaa tarjota pääministerille niin isot piffit ja uuniperunat kuin Ministeri ikinä jaksaa syödä, mikäli Matti ikinä Laakajarvellä sattuu vierailemaan.

- Minun tuvassa ei ruuan kanssa ole koskaan kursailtu, eikä nälkäisiksi jääty. Ja kyllähän sitä ministerismiehelle muutakin olisi minun tykönä annettavaksi, jos herra pääministeri ei olisi niin turhan kranttu juuston tuoksun suhteen! Raili huikkaa ja iskee silmää, kuin nuorikkona konsanaan.

Pääministeri villitsemässä naisia Ruotsinlaivalla

Pääministeri villitsemässä naisia Ruotsinlaivalla

Pekkarinen tietää mistä suunnasta tuulee

Pekkarinen tietää mistä suunnasta tuulee

Ilta-Sanomien mukaan ministeri Pekkarinen joutui ahdistelun kohteeksi keskustan EU-risteilyllä. Vahvistamattomien silminnäkijähavaintojen mukaan humalikko tarrasi Pekkarisen pakaraan kuin kiimainen metso, eikä päästänyt irti ennen kuin vartijat saapuivat paikalle. Sylttytehdas veikkaa, että mies vannoi samalla ikuista rakkautta ja suukotteli Pekkarisen kaljua.